Kuvassa halkaistuja kirsikkatomaatteja vihreällä leikkuulaudalla.

Ehdollinen avioliitto?

Jo kauan, ennen kuin kumpikaan meistä kosi toista, oli ainakin jollain tasolla sivuttu myös sitä, millaisia ajatuksia meillä on avioliitosta, taloudenpidosta ja sen sellaisesta. Olimme lähtökohtaisesti eri mieltä vain yhdestä asiasta: avioehdosta. Toinen meistä tahtoi sen, toinen ei. Toinen meistä koki, että avioehto kyseenalaistaa avioliiton kestävyyden, ikään kuin maalaa piruja seinille tilanteessa, jossa ollaan vasta astelemassa alttarille. Toinen meistä taas ajatteli, että kolmekymppisinä naimisiin mennessä kummallekin on jo kertynyt omaisuutta tavarana tai rahana ja ennen kaikkea omat kulutustottumukset on jo melko urautuneet. Meillä oli lisäksi tilanne, jossa toisella oli huomattavasti toista suuremmat säästöt.

Ilman avioehtoa tilanne on avioeron sattuessa se, että pariskunnan omaisuuden arvo määritetään, minkä jälkeen suoritetaan ositus. Osituksen jälkeen puolisoista varakkaampi on velvollinen maksamaan toiselle tasinkoa, jotta prosessin lopputuloksena molemmilla on yhtä paljon omaisuutta. Avioehdolle ei ole määrämuotoa ja ihmiset suojaavat avioehdolla kuka mitäkin. Keskustelun jälkeen me tulimme siihen tulokseen, että tekisimme avioehdon, jolla tahdoimme suojata kumpikin oman omaisuutemme. Jos eroamme, kumpikin saa omistamansa mukaansa. Vastaavasti yhteiset hankinnat merkitään kauppakirjoissa yhteisiksi, jolloin ne olisivat osituksessa molempien omaa, siis jaettavaa omaisuutta.

Lähiperheessämme on juristi, joka muotoili tekstin puolestamme. Kaikessa yksinkertaisuudessaan avioehdossamme sanotaan näin:

”Me allekirjoittaneet, jotka aiomme solmia avioliiton, olemme sopineet, että kummallakaan meistä ei ole avio-oikeutta toisen omaisuuteen, sen sijaan tulleeseen omaisuuteen tai tällaisen omaisuuden tuottoon.

Avioliiton solmimisen jälkeen kumpi tahansa meistä on oikeutettu yksin rekisteröimään tämän sopimuksen.”

Avioehdon allekirjoittavat paitsi puolisot, myös kaksi todistajaa, jotka eivät voi olla perheenjäseniä. Sitten paperi kiikutetaan maistraattiin, jossa se – maksua vastaan – rekisteröidään, jotta siitä tulee lainvoimainen. Meille jäi hieman epäselväksi, säilyttääkö maistraatti sopimuksesta sähköistä kopiota, sillä rekisteröinti-ilmoituksen mukana kotiin palasi myös alkuperäinen avioehto. Toistaiseksi pidämme sen siis itse visusti tallessa.

Niin kauan, kun perheeseemme kuulumme vain me kaksi, tilanne on yksinkertainen. Jos joskus saamme lapsia, on syytä laatia testamentti, jolla leski perii perinteiseen tapaan puolisonsa omaisuuden. Meidän kohdallamme tämä ei kuitenkaan ole vielä ajankohtaista.

Vaikka avioehto voi tuntua vaivaannuttavalta, siihen kannattaa kuitenkin suhtautua vain asiana muiden joukossa. Avioliittokin on, ainakin kirkollisesta muodosta riisuttuna, olemukseltaan juridinen sopimus, joka säätelee esimerkiksi perheen elatusta ja omaisuutta. Jos olisimme menneet naimisiin heti täysi-ikäistyttyämme ja muuttaneet yhteiseen kotiin vain reput selässämme, voisi avioehdon tarpeellisuus ollakin kyseenalainen. Kolmekymppisillä on kuitenkin jo elämää takanaan ja lopulta koimme selkeimmäksi, että kummankin omat säästöt ja varat pidetään kummankin omina ja yhteiselon kustannusten jakaminen sovitaan erikseen.

Related Posts