Yhdessä tehty

pino taiteltuja lautasliinoja

Lautasliinojen taittelu vei neljältä hengeltä yhden illan.

Meidän häät – ihanat sellaiset – on nyt onnellisesti juhlittu. Päällimmäiseksi jäi kaiken itsestään selvän ihanan ja auvoisen lisäksi kaksi asiaa. Ensinnäkin oivalsin, miksi jossain kulttuureissa juhlitaan häitä viikko tai kaksikin. Yksi päivä vilahtaa ohi salamannopeasti ja siinä ohuessa yläpilvessä liitelisi mieluusti hieman pidempäänkin. Etenkin, kun arki ja työmatka koittivat heti häiden perään! Toiseksi mielen päälle jäi valtava kiitollisuus ystäviä ja perhettä kohtaan. Läheisemme nimittäin tekivät häiden eteen todella paljon, enemmän kuin olisimme osanneet toivoakaan. Nämä häät tehtiin yhdessä.

Meilahden kirkon seurakuntasali, jonka pöydille asetellaan valkoisia liinoja.

Seurakuntasali itsessään oli tilana avara ja kaunis. Vaikka koristeita oli vähän, koristelu vei tuntikausia…

Mitä kaikkea me sitten joukkoistimme? Äkkiseltään ajateltuna lähes kaiken, sillä sekä talkoilla että ostettuna häiden osaset tulivat pitkälti lähipiiristä. Vihkimisemme, joka oli morsiusmessu, toimitti pappi ystäväpiiristä ja kanttorina toimi toinen ystävä. Messussa lauloi ystävistä koottu kuoro, johon kuului myös vihkipappi, tekstinlukijoina oli ystäviä Suomesta ja ulkomailta ja yhden virren säesti ammattimuusikkoystävä, joka hääjuhlassa lisäksi soitti ja lauloi meitä varten lahjaksi tekemänsä laulun. Ehkä söpöintä oli kuitenkin kolehdinkantajat, joilla oli ikää 1, 2, 3 ja 4 vuotta. Vammaisia lapsia Tansanian maaseudulla etsivä ja kuntouttava hanke sai runsaan kolehdin varmaan juuri suloisten apulaisten ansiosta!

Kuvassa leikattua paperisilppua, yhdessä kappaleessa lukee "häävisa".

Pöytäryhmissä oli monivalintakysymyksistä koostuva häävisa, joka toimi pöytäkuntien välisenä kilpailuna.

Hääjuhlan ulkoasu koristeiden valmistamisesta aina koristeluun asti hoitui talkoin. Järjestin kotonani yhden kymmentuntisen askartelupäivän, jossa kävi kymmenkunta ystävää askartelemassa. Yksi heistä ompeli kaitaliinoja kahdeksan (!) tuntia, josta ikikiitollisena olenkin lupautunut silittämään hänen häävalmistelujaan varten kaiken, mitä ikinä tarvitsee silittää. Kaitaliinojen lisäksi valmistimme paikkakortit, pöytäohjelmat, tietovisat pöytäryhmille, kyltit nyyttäripöydän ruokatarjoiluille, yleisiä ohjekylttejä erityisruokavalioita ja muita vastaavia varten. Suuritöisimmäksi osoittautuivat pöytäryhmien origamikoristeet, mutta toisaalta kirjava eläinjoukko toi myös mukavaa ilmettä kattaukseen. Juhlassa oli myös tarjolla origamipaperia taitteluohjeineen vieraita varten ja ne saivatkin yllättävän suosion!

Koristelimme hääjuhlapaikkana toimineen seurakuntasalin häitä edeltävänä iltana. Tilassa oli meitä ennen muistotilaisuus, joten saimme sen käyttöömme vasta klo 18 ja tilasta piti olla ulkona iltakymmeneen mennessä, jottei aiheutettaisi murtohälytystä. ”No kyllähän me, eihän tässä kauaa mene” oli voitonvarma asenteemme, mutta lopulta valmistelut vievät yli kolme tuntia ja parhaimmillaan paikalla oli 15 ystävää ja perheenjäsentä meidän lisäksemme. Mitä tästä opimme? Ainakin sen, että vaikka koristelussa olisi hyvinkin pyritty yksinkertaisuuteen, kaikki vie aikaa moninkertaisesti suunniteltuun verrattuna. Ylimääräistä säätöä syntyy esimerkiksi siitä, että puuttuvia pöytiä pitää metsästää jostain tai ylimääräisiä tuoleja roudata pois. Me myös metsästimme tarvittavaa määrää ruokailuvälineitä kirkkokiinteistön kolmesta keittiöstä. Se hetki, kun puoli tusinaa entistä tiimiläistäni vapaaehtoisvuosilta Pohjois-Irlannista saapui apuun oli eittämättä illan onnellisimpia. Saumattomasti yhteen hiileen toimiva poppoo, joka loihti koristekassin ja puolen virkkeen ohjeistuksen pohjalta kauniin kokonaisuuden, jossa ikkunoita koristivat puuvillaiset viirinauhat ja silkkipaperisia hunajakennopalloja oli yksittäin ja ryppäinä eri puolilla tilaa.

Mintunvihreä paikkakortti, jossa pilven muotoinen valkoinen alue ja pyöreä lintutarra.

Häiden ilmeessä käytettiin kutsuista käsiohjelmaan ja pöytäkoristeisiin lintutarroja. Värinä oli mm. mintunvihreää, joka näkyi näissäkin paikkakorteissa.

Tarjoilut toteutimme nyyttäreinä. Sadan hengen nyyttäreihin liittyi juuri niin paljon säätöä kuin kuvitella voikin tai ehkä jopa hieman enemmän… Tarjoilut olivat kuitenkin upeat, moiseen monipuolisuuteen ja yltäkylläiseen runsauteen ei olisi yksikään pitopalvelu pystynyt. Olimme säästäneet vuoden verran kaikki jugurttitonkat ja margariinirasiat ja velvoittaneet lähipiirin toimimaan samoin. Onneksi, sillä kolme paperikassillista pakasterasioita tulivat kaikki käyttöön! Kotiin tuotavaksi jäi kauppakassillinen karkkia, kaksi pullapitkoa ja yksi kuivakakku ja ymmärtääkseni lähes kaikki veivät jotain eväitä myös mukanaan.

Yhdessä tehden häät tuntuivat yhteiseltä juhlalta. Ne eivät olleet esitys tai pintaliitoa, vaan ne olivat yhteinen juhla. Toivottavasti vieraillekin jäi samanlainen muisto. Yhdessä tekeminen oli vaiherikas matka, johon mahtui niin epätoivon alhoa kuin energistä touhuamista. Suosittelen lämpimästi, jos askartelu yhtään innostaa, mutta aikaa kannattaa varata moninkertaisesti enemmän kuin se, mitä ensi alkuun ajattelee. Pelkkiin paikkakortteihin – yksinkertaisinkin – uppoaa kahden ihmisen voimin helposti yksi lauantai aamusta iltaan, jos kaiken tekee alusta asti. Työn iloa!

Kuvassa pöydänkulma ja osa ompelukonetta, lattialla mintunvihreää kangasta.

Talkooapuna toimineista ystävistä urhoollisin oli kyllä kaason ohella S., joka teki täyden työpäivän ompelukoneen kanssa kaitaliinoja tehtaillen.

Related Posts